Helsingistä on lähetetty punakaartille apujoukkoja ja tykistöä Vilppulaan
Sunnuntaina 24. päivä Helmi kirjoittaa kiivaista taisteluista Vilppulassa.
Tänään Kansan Lehdessä kerrotaan Vilppulan taisteluista. Tykistötaistelu
on tapahtunut kilometrin päässä Vilppulan asemalta etelään. Se on kestänyt kaksi
tuntia ja ollut erittäin kiivas.
Valkokaartilaisten puolelta ammuttiin 148 tykin laukausta ja punakaartilaisten puolelta 110. Kuitenkaan ei kiivaasta tulesta huolimatta punakaartilaisia on haavoittunut kuin kaksi ja kaatui kaksi. Taisteluja on myöskin ollut Seppälän kylässä, joka on 12 km päässä Vilppulasta länteen. Täällä ovat valkokaartilaiset linnoittautuneet erittäin hyvin. Heidän yhteytensä Vilppulan kanssa on katkaistu, mutta he koettavat edelleen puolustautua varustukissaan. Tykistötaistelua käydään, joten kaikella Varmuudella Seppälän kylän on antauduttava. Helsingistä on lähetetty apujoukkoja samoin kuin tykistöäkin taistelupaikalle. Tykistö on aloittanut toimintansa perjantai-iltana.
Kommentit
Lähetä kommentti