Punakaarti antautuu Tampereella. Helmi seuraa kadun varrelta, kun vangit kootaan kauppatorille

Lauantaina 6. päivä huhtikuuta Helmi kirjoittaa valkoisista sotilaista, joita juoksee Amurissa. Pitkä jono punakaartilaisia vankeja vaeltaa Pispalasta kauppatorille.

                              Vankijono Pispalasta. Kuva Museokeskus Vapriikki.

Heti aamulla pihalta kuuluu juoksevia askelia. Kurkistamme varovasti kellarin luukusta ja näemme miehiä, joilla oli kuusen oksa lakissa.

Heidän täytyy olla valkoisia. Punaisten sota on hävitty, mutta pitkä piinamme ja elämä kellarissa joka tapauksessa päättyisi pian. Kiitos Jumalalle siitä, käy meidän nyt, miten tahansa, puhun isälle ja äidille. Uskallamme nousta pois kellarista. Tuntuu hyvältä olla sisällä kodin huoneissa.

"Pispalasta pitkä jono punakaartilaisia, naisia ja miehiä laahustaa keskikaupungille"

Lähden iltapäivällä kaupungille. Pyynikin torilla näen Pispalasta tulevan pitkän jonon punakaartilaisia, naisia ja miehiä, jotka laahustavat keskikaupungille. He ovat väsynyt ja pelokas joukko masentuneita ihmisiä. Etsin katseellani joukosta Hiljaa tai Reinoa. Onneksi en näe heitä, ehkä he ovat päässeet pakoon.

Seuraan joukkoa, joka päätyy Kauppatorille. Sinne on jo koottu suuri määrä punavankeja. Äärimmilleen rasittuneita ja masentuneita naisia ja miehiä seisoo risaisissa vaatteissa hiljaisina ympäri toria. Torin laidoilla on valkoisten kuularuiskuja, joilla vartioidaan tätä pelosta hiljaista väenpaljoutta. En kestä katsella tätä, vaan lähden kotiin.

  

     

                                                                     

Punavankeja Tampereen Kauppatorilla 6.4.1918. Museokeskus Vapriikki.

Valdemar Sammalisto hyvästelee Antti Haapasen

Sammalisto tulee puolenpäivän jälkeen meille. Hänellä ei ole kivääriä eikä punaista nauhaa. Mies on kuoleman väsynyt, kun hän alkaa kertoa ja kiittää isää:

Se on nyt loppu Antti. Valkoinen lippu on nostettu Pyynikin näkötornin lippitankoon. Me antaudumme ehdoitta. Tulin sanomaan hyvästit. Lähden tästä kotiin ja yritän pysyä piilossa, katsotaan koska minut löydetään. Viha on nyt suurta ja meidät pikku päällikötkin ammutaan heti, kun saadaan kiinni.

Sinähän pelastit monen hengen Suinulassa. Kai sillä jokin merkitys on? isä kysyy.

Tuskinpa on merkitystä. Tosin punaisten vangit on vapautettu ja heidän joukossaan myös Suinulassa vangitut miehet. Ehkä joku voi puhua puolestani, Sammalisto vastaa. 

Sammalisto tekee lähtöä. Hän katsoo isää silmiin ja puristaa tiukasti olkapäistä. Mitään he eivät puhu.

Valkoiset tekevät kotitarkastuksen Haapasella

Illalla valkoisia sotilaita ryntää meille sisään. Meidät komennetaan ulos pihalle kädet ylhäällä. Myös Äiti, Esteri ja Kyllikki-vauva laitetaan riviin. Valkoiset tutkivat tarkasti talon ja kellarin. He etsivät aseita ja mahdollisesti piilossa olevia kaartilaisia.

Asuuko täällä ”punikkeja”, joukon johtaja kysyy.

Ei ole, isä vastaa rauhallisesti ja me muut olemme hiljaa.

Aseita ei meiltä löydy ja niin saamme palata asuntoomme. Meidän nimemme kirjoitetaan johonkin vihkoon.

Teidän aikuisten on parasta olla poistumatta talosta. Teidän asianne tutkitaan vielä, joukon johtaja uhkaa.

Valkoiset suojeluskuntalaiset jatkavat matkaansa pihan tosiin asuntoihin.

Kaupungilla ei saa enää liikkua kello 7.00 jälkeen illalla eikä ennen kello 7.00 aamulla. Opin tänään uuden sanan ja tiedän mitä me nyt ja varmaan myös tulevina vuosina olemme. Olemme ”punikkeja”.