Tehtaiden pillit varoittavat kaupunkilaisia vaarasta. Punakaarti tarvitsee kipeästi apujoukkoja Tampereelle.
Perjantaina 22. päivä maaliskuuta punakaarti määrää, että jokaisen miehen on osallistuttava kaupungin puolustamiseen.
Sota vaikutti monella tavalla lapsiin; heitä oli mukana taisteluissa ja surmattiin taistelujen jälkeen. Lapsia kuvattiin myös valokuvissa. Kuva Kansan Arkisto.
Sotatila näkyy kaupungin arjessa. Kansan Lehdessä ilmoitetaan,
että kello viiden jälkeen illalla ei saa ilman punakaartin lupaa liikkua ulkona.
Aamuisin saa vasta kello 8.00 jälkeen liikkua kaduilla. Samalla määrätään, että
jokaisen miehen on osallistuttava kaupungin puolustamiseen. On tehtävä
varustuksia hyökkäyksen varalta ja autettava punakaartia, jos sotatoimiin
osallistu. Miehiä haetaan pakolla punakaartiin. Tehtaiden pilleistä tulee
hälytyspillejä, joilla punakaartilaisia kutsutaan kokoon ja varoitetaan
kaupunkilaisia.
Eino Rahja lähtee hakemaan apujoukkoja Tampereen punaisille
Pohjoisella rintamalla ovat joukkomme järjestyneet
uusiin asemiin. Vallankumouksellinen mieliala joukoissa kasvaa, sekä usko
lopulliseen voittoon varmenee.
Samaan aikaan Tampereelle tulee yhä enemmän pakolaisia, punakaartilaisia ja heidän perheitään kaikista ilmansuunnista Tamperetta ympäröivältä maaseudulta. Miksi Kansan Lehdessä ei kerrota heistä?
Tampereella on jo usean päivän ajan kuultu huhuja valkoisten suuresta hyökkäyksestä. Mannerheimilla kerrotaan olevan suuren armeijan, joka pian olisi Tampereella.
Kaupungilla kerrotaan, että punaisten johto on järjestetty uudelleen. Hugo Salmela on ylin päällikkö. Verner Lehtimäki ja Pispalan Aatto Koivunen ovat hänen apunaan.
Punapäälikkö Eino Rahja poistuu Tampereelta. Hän ei omien sanojensa mukaan lähde pakoon, vaan hakemaan apujoukkoja.
"Jos en tuo apujoukkoja en ole Rahja, vaan ´Rähjä´”, kaupungilla tiedetään Rahjan kerskuneen
Kullervo Manner käskee: "Tamperetta ei saa luovuttaa valkoisille."
Valkoisten hyökkäysjoukot lähenevät kaupunkia idästä ja
lännestä. Tänään Amuriin kuuluu ensimmäisen kerran tykkien laukauksia ja muita
taistelun ääniä Aitolahdelta ja Kangasalan suunnasta. Kaupungilla jaetaan
punaisten julistusta, missä Kullervo Manner vetoaa meihin tamperelaisiin
seuraavasti:
Toverit!
Asettukaa valkoisten joukkojen eteen sellaiseksi eläväksi muuriksi, jonka läpi julmat vihollisemme eivät voi tunkeutua Tampereelle. Työväen vallankumouksen keskusta, Tamperetta ei saa luovuttaa valkoisille. Kaikki asekuntoiset Tampereen työmiehet, tarttukaa aseisiin taistellaksenne Punaisen Kaartimme rivissä horjumatta ja lyödäksemme lahtarien voimat.
Kommentit
Lähetä kommentti