"Kun äiti kuulee, että isä pääsee vapaaksi vankileiriltä, hän alkaa itkeä helpotuksesta, ristii kätensä ja kiittää Jumalaa"

Lauantaina 20. päivä huhtikuuta Helmi kirjoittaa iloisen uutisen: Antti Haapnen pääsee vapaaksi vankileiriltä. 

                                  Kalevankankaan vankileiri. Kuva Museokeskus Vapriikki.

Viime yönä ei oikein uni tullut silmiin. Eiliset tapahtumat vankileirillä tulivat niihin vähäisiin uniin, jotka pystyin näkemään.

Tehtaalla saan kuulla ilosanoman: insinööri lähtee hakemaan isää pois vankileiriltä! Mieleni tekee halata häntä, mutta kiitän vain nöyrästi ja kysyn, saanko mennä vielä nopeasti kertomaan asiasta kotiin äidille. Insinööri antaa minulle luvan, mutta käskee heti palata takaisin työhön.

Kun äiti kuulee, että isä pääsee vapaaksi, hän alkaa itkeä helpotuksesta, ristii kätensä ja kiittää Jumalaa.

Palaan töihin, mutta huonosti nukuttu yö ja jännitys siitä pääseekö, isä todella vapaaksi tekee työnteosta vaikeaa. Näin huolimaton en koskaan aiemmin ole ollut työssäni.

"Isän onni oli, että tehtaalle tarvittiin työmiehiä"

Kun tulen kotiin isä on jo siellä. Hän kertoo, että hän oli asunut huonokuntoisessa parakissa. Onneksi talon seinät olivat olleet ehjiä. Joillekin oli käynyt vielä huonommin. Osa vangeista ei päässyt lainkaan sisätiloihin, vaan joutuivat olemaan ulkona ja osa majoitettiin perunavarastoon. Isän onni oli, että tehtaalle tarvittiin työmiehiä, koska sodan hävityksen jälkeen oli paljon kunnostettavaa. Tehtaan lausunto isästä ja insinööri, joka lähti hakemaan häntä leiriltä, riittivät.

Näin isä pääsi vapaaksi.